ERÄNKÄVIJÄN PAINAVA TAAKKA

16. helluntainjälkeisen sunnuntain yhdessä raamatunteksteissä sanotaan näin:

Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Jokaisen on kannettava oma kuormansa.
    Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin. (Gal. 6: 2-10)

Eränkävijän painava taakka

Eräänä kauniina syksyisenä päivä Juuso niminen mies lähti yksin lapin erämaahan vaeltelemaan ja pohdiskelemaan elämäänsä. Juuso varasi rinkkaansa paljon eväitä, juotavaa ja hyvät varusteet pitkään vaelluksen varalle. Hän ei halunnut päättää tarkkaa reittiä eikä edes vaelluksen kestoa vaan vaellella vaan päivä toisensa jälkeen ja pohtia asioita. Juuso oli kokenut eränkävijä. 

Usean vaelluspäivän jälkeen Juuso heräsi aurinkoiseen syysaamuun laavustaan ja hän ajatteli että tänään olisi täydellinen päivä kiivetä ylös tunturiin ihailemaan maisemia. Niinpä hän söi ravitsevan aamiaisen; puuroa itsepoimittujen tuoreiden puolukoiden kera, pakkasi rinkkansa ja suuntasi kohti tunturia. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja kevyt syksyinen tuuli puhalteli kohti kasvoja.

Niinkuin moni on varmasti kokenut, tunturissa kuitenkin sää saattaa muuttua yllättäinkin. Ja niin kävi tänäänkin. Juuso kiipesi kohti tunturin lakea ja tuulituntui yltyvän. Tummia pilviä alkoi kasautua taivaalle ja pian alkoi sataa vettä. Hyvin varustautuneena Juuso piti tauon, vaihtoi vedenpitävää vaatetta päälleen, söi vähän evästä ja jatkoi sitten sinnikkäästi matkaansa. Vaeltaminen tuli kuitenkin paljon raskaammaksi karuiksi muuttuneissa sääoloissa ja kankeassa varustuksessa. Juuson voimat alkoivat loppua. Hän istui suojaisan mättään juurelle pitämään taukoa.

Siinä istuessaan Juuso huomasi tehneensä virhearvion mukaan otettavan juomaveden suhteen. Vesi alkoi olla lopussa ja päivämatka oli vasta puolessa. Jalat olivat väsyneet eikä lähettyvillä ollut edes yhtään tunturipuroa, jos vettä olisi lisää saanut. Kokeneena eränkävijänä Juuso koitti kerätä juotavaa sadevedestä jota tuiskutti taivaalta yhä tiuhempaan ja tiuhempaan. Riittävää määrää vettä, hän ei kuitenkaan saanut kerättyä.

Paikallaan istuessa Juusoa alkoi palella. Nyt olisi tehtävä päätös; yrittäisikö hän pystyttää tuulessa ja vesisateessa laavun itselleen ja jäisi tunturiin lepäilemään vai yrittäisikö hän jatkaa matkan tekoa ilman juotavaa ja väsynein jaloin. Siiinä istuskellessan ja pohdiskellessaan Juuso kuuli vaimeita askeleita takaansa ja sumun ja sateen seasta kävelikin pian toinen vaeltaja. Tämä toinen, myöhemmin Matiksi esittäytynyt pysähtyi Juuson luo vaihtamaan kuulumisia. Juuso kertoi voimien ja veden olevan lopussa. 

Matti myöskin kokeneena eränkävijänä antoi Juusolle juotavaa, jota hän oli osannut ottaa riittävästi mukaansa ja niin miehet päättivät yhdessä lähteä jatkamaan matkaa. Matti tiesi ettei tunturinlaelle olisi enää pitkäkään matka ja sitten he pääsisivät lasketumaan tunturia alaspäin vähän ainakin tuulelta suojaisemmalta puolelta. Siinä he sitten vaelsivat yhdessä rauhassa kohti tunturin juurella olevaa autiotupaa tietäen, että alas päästyään he saisivat kuivaa päälle ja pääsisivät lämpöiseen tupaan. Matka kului leppoisammin siinä niitä näitä jutellessa.

Autiotuvalle päästyään Juuso oli jo ihan poikki, hyvä että jalat edes kantoivat enää. Sisällä autiotuvassa oli vaeltajapariskunta, jotka olivat lämmittäneet tuvan. He tekivät tilaa väsyneille vaeltajille, Juusolle ja Matille, ja keittivät heille lämmintä teetä sillä aikaa kun väsyneet miehet vaihtoivat kuivaa vaatetta päälle ja ripustelivat märkiä varusteitaan kuivamaan. 

Siinä illan aikana neljä vaeltajaa vaihtoivat kuulumisiaan ja kertoivat kukin reissuistaan. Viimein toinen autiotuvalla olleista vaeltajista kehtasi kysyä Matilta, miksei tämä ollut keventänyt Juuson taakkaa ja ottanut osaa tämän varusteista kantaakseen. Tuohon Matti totesi kanssakulkijansa näyttäneen kaikesta väsymyksestä huolimatta niin sisukkaalta ettei ollut tohtinut moista edes kysyä.

Näinhän se oli. Matti oli antanut Juusolle vettä ja tsempannut jatkamaan. Juuso jaksoi itse kävellä ja matkanteko sujui väsymyksestä huolimatta kun oli juttuseuraa. Toisaalla Paavalin kirjeessä galattalaisille sanotaan:" Jokaisen on kannettava oma kuormansa." (Gal. 6: 5) Sekin on totta. Kyllä jokaisen on kannettava oma taakkansa elämässäkin ju huolehdittava omista asioistaan. Yksin ei pitäisi kenenkään kuitenkaan taakkansa kanssa jäädä. Toisen taakkaa voi kantaa monella eritavoin; voi kulkea rinnalla kuunnellen tai auttaa kun apua tarvitaan. Toisen puolesta ei tarvitse asioita tehdä, mutta aina voi kysyä: "Kuinka sinä toivot minun auttavan sinua?"

(Ajatuksen juurta tarinaani löysin kirjasta Pyhää Arkea s.335)