Hetken päästäuusi yritys iloisemmalla mielellä. "Äiti moikka, mä meen ulos kysyy kavereita." Ja lopputulos sama kuin edellä ja seurauksena kahta kauheampi poru.
Ruoan jälkeen soi ovikello ja yksi kavereista seisoo ovella ja pyytää tyttöä ulos. "Voitko olla?" "Joo voin, jee! Sä oon niin kiva, mun paras kaveri! Haluutko puolet mun jälkkärikeksistä?"
Ja niin unohtui, kuinka kaverit oli aikaisemmin olleet ilkeitä.
Kuinka helppoa armahtaminen onkaan lapselle? Miksei me isomat enää osata sitä. Miksi pitää kantaa kaunaa? Miksi olla pitkävihainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti