Eräässä pienen
kaupungin laidalla eli perhe johon kuuluivat isä, äiti sekä kuusivuotias poika.
Perheen isä oli ammatiltaan siltavahti ja työskenteli päivittäin ison joen
ylittävällä sillalla. Hänen tehtävänsä oli nostaa ja laskea silta riippuen
siitä kulkiko jokea pitkin laiva vai tuliko sillalle juna. Mies oli
tyytyväinen työhönsä, vaikka työ silta-asemalla oli yksinäistä.
Palkkakaan ei ollut järin huimaava, mutta perhe tuli silti mukavasti toimeen ja
eli onnellista elämää.
Isä oli perheen pojan
idoli, kuten niin monella kuusivuotiaalla on. Hän oli kiinnostunut isän
työstä ja kyseli jatkuvasti isältä, milloin hän pääsisi mukaan isän
työpaikalle. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, että poika oli vielä liian pieni
tulemaan mukaan, sillä työ oli välillä melkoisen yksitoikkoista eikä
silta-asemalla ollut paljoakaan tekemistä. Poika oli kuitenkin itsepintainen
ja lopulta, monen viikon kuluttua, isä vihdoin suostui ottamaan pojan
mukaansa töihin.
Työpäivä alkoi
mukavasti: poika näki kuinka suuret laivat saapuivat jokea pitkin ja alittivat
sillan. Hän sai isänsä avustuksella laskea sillan alas, kun suuri juna
saapui ja taas nostaa sen ylös laivaa varten. Iltapäivällä poikaa
alkoi kuitenkin kyllästyttää. Sillan laskemisessa ja nostamisessa kului
paljon aikaa, sillä silta oli melko suuri. Vilkasluonteinen poika
kysyikin pian isältään saisiko hän mennä ulos leikkimään. Isä
antoi luvan kunhan vain poika lupasi pysytellä pihapiirissä.
Niin poika lähti
iloisena ulos leikkimään. Isä jatkoi seuraavan junan odottamista ja syventyi lueskelemaan päivän lehteä, jota ei ollut ehtinyt vielä lukea. Seuraava
signaali oli matkustajajunan merkki. Se oli kuusivaunuinen
pikajuna, joka kuljetti kyydissään 400 matkustajaa. Mies valmistautui taas
laskemaan siltaa alas junaa varten, mutta samalla havahtui siihen, ettei
hänen poikaansa näkynyt pihapiirissä. Poika oli lähtenyt omille
teilleen ja kiikareilla isän katse tavoitti pojan kiipeilemässä sillan
ratasmekanismissa. Juna lähestyi kovaa vauhtia, eikä se olisi ehtinyt enää
jarruttaa ennen siltaa, myöskään isän ääni ei kantanut sillalle asti
kosken pauhinan yli.
Isä joutui valitsemaan
laskeeko hän sillan alas, jolloin 400 ihmistä pääsevät
turvallisesti yli, mutta hänen poikansa puristuu rattaiden väliin vai antaa 400 ihmisen
syöksyä alas jokeen junan mukana ja pelastaa poikansa. Aikaa ei
ollut paljon, mies joutui tekemään ratkaisun. Hän painoi sillan alas
laskevaa nappia ja hänen poikansa sai surmansa.
Junan päästyä
seuraavalle asemalle matkustajat saivat tapahtuneesta tiedon. Osa järkyttyi
suuresti ja he kiittivät siltavahtia hengestään. Osa taas käveli pois
välinpitämättömästi kuka mihinkin.
Tämän minulle jo ennestään tutun tarinan löysin Fleimin sivuilta (http://www.fleim.fi/matskubunkkeri). Tarina sopii oivallisesti myös 3. sunnuntai pääsiäisestä teemoihin. Jumala oli uhrannut rakkaan Poikansa meidän vuoksemme ristillä. Läheiset surivat kuollutta ystäväänsä, mutta pikkuhiljaa ilosano ylösnousemuksesta alkoi levitä kaikkialle. Noista pääsiäisen jälkeisistä ajoista lähtien ihan tähän päivään asti, toiset ihmiset ovat kiitollisena kääntyneet Jumalan puoleen ja toiset taas vaienneita kävelleet pois sivuuttaen heille tarjolla olevan elämän Jumalan omana. Usein puhutaan myös Jumalan kansan koti-ikävästä, jota Jumalaan vakaasti uskovat potevat osottaessaan Jeesuksen uudelleen tulemista ja ruumiiden ylösnousemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti