SILTAVAHTI

Eräässä pienen kaupungin laidalla eli perhe johon kuuluivat isä, äiti sekä kuusivuotias poika. Perheen isä oli ammatiltaan siltavahti ja työskenteli päivittäin ison joen ylittävällä sillalla. Hänen tehtävänsä oli nostaa ja laskea silta riippuen siitä kulkiko jokea pitkin laiva vai tuliko sillalle juna. Mies oli tyytyväinen työhönsä, vaikka työ silta-asemalla oli yksinäistä. Palkkakaan ei ollut järin huimaava, mutta perhe tuli silti mukavasti toimeen ja eli onnellista elämää.

Isä oli perheen pojan idoli, kuten niin monella kuusivuotiaalla on. Hän oli kiinnostunut isän työstä ja kyseli jatkuvasti isältä, milloin hän pääsisi mukaan isän työpaikalle. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, että poika oli vielä liian pieni tulemaan mukaan, sillä työ oli välillä melkoisen yksitoikkoista eikä silta-asemalla ollut paljoakaan tekemistä. Poika oli kuitenkin itsepintainen ja lopulta, monen viikon kuluttua, isä vihdoin suostui ottamaan pojan mukaansa töihin.

Työpäivä alkoi mukavasti: poika näki kuinka suuret laivat saapuivat jokea pitkin ja alittivat sillan. Hän sai isänsä avustuksella laskea sillan alas, kun suuri juna saapui ja taas nostaa sen ylös laivaa varten. Iltapäivällä poikaa alkoi kuitenkin kyllästyttää. Sillan laskemisessa ja nostamisessa kului paljon aikaa, sillä silta oli melko suuri. Vilkasluonteinen poika kysyikin pian isältään saisiko hän mennä ulos leikkimään. Isä antoi luvan kunhan vain poika lupasi pysytellä pihapiirissä.

Niin poika lähti iloisena ulos leikkimään. Isä jatkoi seuraavan junan odottamista ja syventyi lueskelemaan päivän lehteä, jota ei ollut ehtinyt vielä lukea. Seuraava signaali oli matkustajajunan merkki. Se oli kuusivaunuinen pikajuna, joka kuljetti kyydissään 400 matkustajaa. Mies valmistautui taas laskemaan siltaa alas junaa varten, mutta samalla havahtui siihen, ettei hänen poikaansa näkynyt pihapiirissä. Poika oli lähtenyt omille teilleen ja kiikareilla isän katse tavoitti pojan kiipeilemässä sillan ratasmekanismissa. Juna lähestyi kovaa vauhtia, eikä se olisi ehtinyt enää jarruttaa ennen siltaa, myöskään isän ääni ei kantanut sillalle asti kosken pauhinan yli.

Isä joutui valitsemaan laskeeko hän sillan alas, jolloin 400 ihmistä pääsevät turvallisesti yli, mutta hänen poikansa puristuu rattaiden väliin vai antaa 400 ihmisen syöksyä alas jokeen junan mukana ja pelastaa poikansa. Aikaa ei ollut paljon, mies joutui tekemään ratkaisun. Hän painoi sillan alas laskevaa nappia ja hänen poikansa sai surmansa.

Junan päästyä seuraavalle asemalle matkustajat saivat tapahtuneesta tiedon. Osa järkyttyi suuresti ja he kiittivät siltavahtia hengestään. Osa taas käveli pois välinpitämättömästi kuka mihinkin.

Tämän minulle jo ennestään tutun tarinan löysin Fleimin sivuilta (http://www.fleim.fi/matskubunkkeri). Tarina sopii oivallisesti myös 3. sunnuntai pääsiäisestä teemoihin. Jumala oli uhrannut rakkaan Poikansa meidän vuoksemme ristillä. Läheiset surivat kuollutta ystäväänsä, mutta pikkuhiljaa ilosano ylösnousemuksesta alkoi levitä kaikkialle. Noista pääsiäisen jälkeisistä ajoista lähtien ihan tähän päivään asti, toiset ihmiset ovat kiitollisena kääntyneet Jumalan puoleen ja toiset taas vaienneita kävelleet pois sivuuttaen heille tarjolla olevan elämän Jumalan omana. Usein puhutaan myös Jumalan kansan koti-ikävästä, jota Jumalaan vakaasti uskovat potevat osottaessaan Jeesuksen uudelleen tulemista ja ruumiiden ylösnousemusta.